Eurooppalaisten siirtomaavalloitusten johdosta paikallisten heimopäällikoiden ja hallitsijoiden asema heikkeni. Eurooppalaiset käyttivät yleisesti
hajoita- ja hallitse-politiikkaa, tällä yritettiin pitää valloitetut alueet rauhallisina ja vastarinta pienenä.
Iso-Britannia käytti epäsuoraa hallintomallia, jossa kuninkaat ja heimopäälliköt saivat pitää asemansa paikallisessa hallinnossa. Eri heimoille kuitenkin annettiin eri oikeuksia, koska haluttiin luoda jännitteitä heimojen välille.
Osa Euroopan maista käytti suoraa hallintomallia, jossa hallinto oli siirtomaaviranomaisilla. Siirtomaalla asuvat haluttiin saada osaksi emämaata ja sen kulttuuria, kuitenkaan oikeudet ja velvollisuudet eivät olleet kaikilla samoja.
Siirtomaavalloituksien takia rakennettiin teitä, rautateitä ja lennätinlinjoja afrikkalaisella työvoimalla, joka oli halpaa. Kuitenkin vaikka liikkuminen saattoi helpottua, afrikkalaiset eivät pitäneet järjestelmää oikeudenmukaisena. Tämä johti niskurointiin, esimerkiksi plantaaseilla, joissa niskurointiin oli kovat rangaistukset.
Monet maanviljelijät menettivät alueitansa suuryrityksille, uusia alueita oli hankala hankkia, koska eurooppalaiset olivat ottaneet parhaat maat omaan käyttöönsä. Tästä johtuen perinteinen omavaraistalous romahti Afrikassa ja monet maat pystyivät veimään vain yhtä tai kahta vientituotetta.
Siirtomaavalloitusten yhteydessä eurooppalaiset kielet tulivat Afrikkaan ja afrikkalaisten tuli opetella ne, jos halusi päästä korkeampaan koulutukseen tai hallintoon. Uusien kielien (englanti, ranska) myötä monet vaihtoivat nimensä eurooppalaiseen nimeen.
Afrikkalaiset omaksuivat siirtomaavalloitusten myötä myös uusia tapoja. Britannian siirtomaissa jalkapallo sai suosiota ja Saksan siirtomaissa olutjuhla tuli tutuksi, kun taas Ranskan siirtomaissa alettiin käyttää tervehtiessä poskisuudelmaa.
Lähde:
Linkki - kulttuurien kohtaaminen 6, wsoypro, kpl 4